Keitä olemme

Paikallisesta pankista Pohjoismaiden johtavaksi toimijaksi

Nordean juuret ulottuvat 1820-luvun Kööpenhaminaan, jossa paikallinen säästöpankki aloitti silloin toimintansa. Ajan kuluessa olemme kasvaneet Pohjoismaiden johtavaksi rahoituslaitokseksi, joka tarjoaa laajan valikoiman palveluja raha-asioissa. 

Tärkein tehtävämme on aina ollut selvä: autamme asiakkaitamme toteuttamaan unelmiaan ja arjen toiveitaan ja tuemme pohjoismaisten yhteiskuntien kehitystä.  

Nordean tarkoitus ja arvot

Aarhusista Ouluun

Kotimarkkina-alueemme kattaa neljä Pohjoismaata eli Norjan, Ruotsin, Suomen ja Tanskan. Palvelemme näissä maissa laajasti eri asiakassegmenttejä aina henkilöasiakkaista ja pienyrityksistä suurimpiin pohjoismaisiin yhtiöihin.  

Meillä on vahva markkina-asema neljällä liiketoiminta-alueellamme, jotka ovat Personal Banking, Business Banking, Large Corporates & Institutions ja Asset & Wealth Management.  

Löydä toimipaikkamme

Meitä ajaa eteenpäin ajatus paremmasta

Arvomme ovat juurtuneet syvälle Pohjoismaiden avoimiin, edistyksellisiin ja yhteistyökykyisiin yhteiskuntiin. Nordea on paikka, jossa ihmiset palvelevat asiakkaita innolla, tekevät yhteistyötä yli organisaatiorajojen, ottavat aidosti vastuuta sekä toimivat rohkeasti ja oikein. 

Nimessämme Nordea – Nordic ja idea – näkyy pohjoismainen ajattelutapa, joka tähtää jatkuvaan kehittymiseen ja siihen, että teemme huomisesta aina eilistä paremman, pieni askel kerrallaan. 

Nordean organisaatio

Tästä haluamme olla tunnettuja

Haluamme olla henkilökohtaisia, asiantuntevia ja vastuullisia kaikessa mitä teemme. 

Uskomme henkilökohtaiseen palveluun

Sinä, asiakkaamme, olet kaiken keskipiste. Kuuntelemme sinua ja välitämme sinusta. Rakennamme vahvan asiakassuhteen ja tutustumme yksilöllisiin tarpeisiisi sekä unelmiisi. Olemme täällä sinua varten – meidät on helppo tavoittaa ja kanssamme on helppo asioida.

 

Olemme ylpeitä asiantuntemuksestamme ja ennakoivasta ajattelustamme

Tukeaksemme taloudellista hyvinvointiasi sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä jaamme näkemyksiämme ja hyödynnämme asiantuntemustamme mahdollisimman laajasti. Haluamme täyttää taloudelliset tarpeesi aina yksinkertaisimmista monimutkaisimpiin.

 

Toimimme vastuullisesti

Otamme aina huomioon päätöstemme vaikutukset asiakkaisiin ja yhteiskuntaan. Hyödynnämme vahvuuttamme ja suurta kokoamme tarjotaksemme parhaat ratkaisut henkilö- ja yritysasiakkaille sekä koko yhteiskunnalle.

 

We wanted to show you a video but you cannot see it as you have not enabled cookies

Click here to update your consent

Tiesitkö tämän?

Nordean syntytarina perustuu ajatukseen jostain paremmasta. Syvällä Pohjoismaissa asuvasta, eteenpäin vievästä voimasta, joka ajaa meitä tekemään huomisesta aina eilistä paremman, pieni askel kerrallaan.

Sama ajatus löytyy jopa nimestämme: 
Nordic + Idea = Nordea

 

Asiakkaat ovat kaiken toimintamme A ja O

Teemme joka päivä töitä edistääksemme kaikkien asiakkaittemme taloudellista kehitystä aina yksityishenkilöistä ja yrityksistä yhteisöihin ja julkisen sektorin organisaatioihin. Visiomme on olla ensisijainen kumppani asiakkaille, jotka tarvitsevat laajan valikoiman palveluja raha-asioissa.

Tuotteemme ja palvelumme

Yhteiskunnallinen roolimme

Haluamme olla mukana rakentamassa pohjoismaalaisten tulevaisuutta. Esimerkkejä yhteiskunnallisesta toiminnastamme: 

4,8 mrd. euroa veroja

Nordealla on yksi pohjoismaisten yritysten suurimmista verojalanjäljistä. Merkittävänä pohjoismaisena veronmaksajana edistämme vahvasti alueen talouskasvua ja kehitystä.

Katso, miten paljon maksamme veroja

Osallistuitko työpajoihimme?

Käymme joka vuosi kouluissa opettamassa taloustaitoja. Pelkästään viime vuonna tapasimme Pohjoismaissa 216 000 koululaista. 

Tutustu työpajoihimme

Haluatko tietää lisää meistä?